tiistai 28. lokakuuta 2014

No onkos tullut kesä?

No nyt taas tarkenee. Kun otettiin joulukorttikuvia (jes, vihdoinkin minulla on jo osoitteetkin kirjoitettuna ajoissa, nyt vaan odotellaan punaista kuorta) oli maa valkoisena ja viikonloppuna sitä tuli ainakin kymmenen senttiä lisää. 
yksi versio, joka ei päätynyt korttiin :)


Mutta mitä sitä nyt näkee kun ulos katsoo? Vihreetä vihreetä, lumilänttejä vain siellä täällä. Hö, ois se talvi saanut olla kun kerran jo kerran tuli. Takakesä ja takatalvi on kyllä molemmat yhtä epämieluisia asioita :)

Silloin kun oli vielä kylmemmät ilmat, sen kyllä huomaa sisällä! Kuumahan siellä tulee, kun leivinuunia lämmittää.

 Oltiin pari päivää hotellissa lomailemassa. Vaikka ihan täällä kotikaupungissa oltiin, niin olo oli kuin turistilla! Kannattaa kokeilla joskus. Mutta sillä välin oli hyllyn pääle jo ilmestynyt tonttu katselemaan ollaanko täällä kiltteinä. Paitsi tuo tonttu taitaa lähinnä keskittyä kuuntelemiseen, kun on lakin vetänyt korvilleen - liekkö luulee että on piilossa?
 Ja portaiden alapäähän oli tullut kellotähti, tää on pojasta ihan huippu, sitä on kiva huiskia kun kellot kilisee kivasti.
Milloinkohan sitä leipoisi ensimmäiset piparit? 

-Tiina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti