keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulusukka


Kohta sinne pyörähdetään! Nimittäin joulukuulle! Niin ihanaa tämä joulunalus! Kaikki "ylimääräinen" aika menee joulupuuhiin. Milloin mietin minkälaisen kakun veisi viemisiksi sukulaisille, milloin etsin viimeisiä joululahjoja, milloin askartelen kortteja ja milloin vain nautin glögistä ja kuuntelen joululauluja. 

Nauttikaa oi kanssasisaret ja -veljet! Niin pian sitä taas huomaa, että on vuosi 2017 aluillaan ja jouluun on taas kokonainen vuosi (mikä ei tietenkään estä suunnittelemasta uutta joulua jo hyvissä ajoin).

-tiina-

tiistai 29. marraskuuta 2016

Tähtivaloja

Voiko tähtivaloja olla liikaa? No, ei meillä oo niitä (toistaiseksi) ku neljä.

Pojan huoneessa on yksi. Toimii tällä hetkellä myös iltasatuvalona

Olohuoneessa on kaksi, tässä niistä toinen 

Ja tässä toinen

Ja keittiöstä löytyy vielä yksi, samanlainen ku pojan huoneessa
-tiina-

perjantai 18. marraskuuta 2016

Vähän erilainen joulukortti

Tein tänä vuonna äidilleni muutaman vähän erilaisen joulukortin. Kaikki on yksitellen piiretty, joten mitenkään nopeeta hommaa ei näitten tekeminen ollut. Mallia löytyi lapsen iltasatukirjasta! Pojan alettua nukkumaan, piti ottaa kirja mukaan ja lähteä piirtelemään siitä sitten puita. Moneen moneen vuoteen en ollutkaan piirrellyt oikeastaan mitään ja se olikin ihan mukavaa puuhaa välillä.

Jotenkin vaan oli kivan näkösiä puita :)
-tiina-

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Lumihevonen

Lunta on sadellut siihen malliin, että meillä on pihalla seisoskellut jo parisen viikkoa heppa! 

Ja lumilyhty pitää tehdä joka talvi!

-tiina-

Käpyjä

Kävyt on aina kauniita koristeita, varsinkin kun innostuttiin koristelemaan niitä pojan kanssa vähän kultaisella glitterliimalla.


Paloturvallisuus kohillaan!
-tiina-

Kirje joulupukille

Poika ei vielä oikein tuosta joulupukista niin välitä, mutta koska äiti halusi niin saatiin me jonkulainen kirje sille kirjoitettua. Säilytän sitten kirjeet niin on kiva kattoa sitten missä vaiheessa ensinnäkin toiveet on ihan vain omia (nyt poika halusi vain uuden mersupikkuauton ja loput oli äitin ehdotelmia : miten ois lompakko? Joo! entäpä boksereita? Joo! :D ) ja että miten ne toiveet muuttuu vuosien varrella. Esimerkiksi siskonpojilla (6 ja 9 vuotiaat) kaikki toiveet alkoi kirjainyhdistelmällä RC. Katotaan tuleeko meillä joskus sellainen lista. Kirje jätettiin ulos lyhdyn viereen odottamaan tonttua ja aamulla se oli hävinnyt!

Laitettiin myös uudet jouluvalot valaisemaan pihaa 

-tiina-

perjantai 4. marraskuuta 2016

Feikkikynttilät

Nyt meillä on niitä. Nimittäin ledkynttilöitä! Olin pitkään niitä vastaan, mutta pikkuhiljaa mieli muuttui ja kun sain vielä kuulla, että muumilasipalloissa ei oikeita kynttilöitä kannattaisi polttaa. olin oikein iloinen kun mies eräältä kauppareissulta minulle valetuikut toi. Nytpähän voin polttaa kynttilöitä verhojen vieressä ihan huoletta!

Jouluverhot ovat löytyneet ikkunoihin.
-tiina-