perjantai 5. lokakuuta 2018

Uus ennätys?


Olikohan ensimmäinen kerta, kun lasten kanssa päätettiin näin aikaisin syksystä leipoa pipareita. Ostettiin kaupasta valmis taikina ja se taisi olla viimejouluista, kun oli jotenkin kuivaa? Tai halkeili helposti ja oli vähän vaikea työstettävä, mutta kyllähän me pipareita aikaiseksi saatiin.
Ensilumi satoi tänä vuonna 28.9, mutta maahan asti siitä ei jäänyt mitään. Kauhialla kiireellä puin lapset ulos, kun nähtiin että hiutaleita leijailee, mutta sade oli loppunut kunhan ulos asti päästiin. Onneksi kohta alkoi satamaan lisää lunta.

Tänään sitten satoi maahan asti. Saatiin lumiukkokin aikaseksi. 

Voi hämähäkki, eikö sinun jalkoja palele?

 Ja ei tietenkään haluttu olla naapureita huonompia ja mekin viriteltiin vähän valoa syksyn pimeyteen parvekkeelle.

-Tiina-