perjantai 5. lokakuuta 2018

Uus ennätys?


Olikohan ensimmäinen kerta, kun lasten kanssa päätettiin näin aikaisin syksystä leipoa pipareita. Ostettiin kaupasta valmis taikina ja se taisi olla viimejouluista, kun oli jotenkin kuivaa? Tai halkeili helposti ja oli vähän vaikea työstettävä, mutta kyllähän me pipareita aikaiseksi saatiin.
Ensilumi satoi tänä vuonna 28.9, mutta maahan asti siitä ei jäänyt mitään. Kauhialla kiireellä puin lapset ulos, kun nähtiin että hiutaleita leijailee, mutta sade oli loppunut kunhan ulos asti päästiin. Onneksi kohta alkoi satamaan lisää lunta.

Tänään sitten satoi maahan asti. Saatiin lumiukkokin aikaseksi. 

Voi hämähäkki, eikö sinun jalkoja palele?

 Ja ei tietenkään haluttu olla naapureita huonompia ja mekin viriteltiin vähän valoa syksyn pimeyteen parvekkeelle.

-Tiina-

2 kommenttia:

  1. Minä ostin valmiit piparit ja sokerikuorrutteen marketista ensimmäisiin jouluherkutteluihin. Ei miusta yhtään aikaista piparitouhuille :). Kiva lumiukko!

    VastaaPoista
  2. Erittäin vakava lainatarjous

    Hei
    Olen Simon Durochefort, myönnän lainoja jokaiselle tietylle henkilölle, yritykselle ja yhdistykselle erottamatta rodusta ja maanosasta innokkaasti seuraavien perusteiden mukaisesti:
    Summan valinta: 5 000 - 20 000 000 €.
    Takaisinmaksuaika: 1 - 20 vuotta.
    Palautus on 3 tyyppiä: kuukausittain, vuosittain tai yhden kerran.
    Vuotuinen korko: 3% lainan määrästä.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista