Tehtiin eilen vuoden ensimmäiset tortut. Omenakaneli-täytteellä perinteisesti nää ekat.
Aijai, että olivat hyviä. Söin oikein kolme heti putkeen! Koska tuoreina ne on parhaimmillaan ;)
Syksy on tuonut erikoisosaamisensa nyt kyllä koko viikon ajan oikein hyvin esille ja vettä ollaan saatu ihan maahan asti. Viime vuonna tähän aikaan oli tullut jo Ensilumi! Nyt on kyllä niin lämpimät yötkin, että turha ees haaveilla vielä lumesta. Työkaverit kyllä kertoivat, että ensi viikolla ois jo pakkasöitä, mutta en minä kyllä mistään ennustuksista sellaista löytänyt. Minun puolesta saisi jo ilmat viiletä, eikä kokoajan olisi vain märkää.
Kollegat myös kauhistelevat kuinka kinkut tulee myyntiin noin kuukauden päästä, jouluoluita on jo tullut ja karkit varmaan tulee kohta. Itse hykertelen hiljaa mielessäni, tervetuloa vaan joulu!
Tänä vuonna odotan joululta aikapaljon sitä, että poikani (ylihuomenna 1v 7kk) olisi hereillä kun pukki tulee :D meillä on näitä pienokaisia viime vuosina sukuun siunaantunut ja aina on ollut pienimmän päiväuniaika kun pukki tulee, viime vuonna se oli meidän poika, tänä vuonna ehkä pojan serkun vuoro. Ja sitä seuraavana ehkä meidän vielä mahassa olevan vuoro? :)
Mitä sinä odotat tältä joululta?
Nyt lähden ajamaan töihin, ehdin kuunnella pari joululaulua ennen kuin olen perillä, kun autolla menen.
-Tiina-
Ps. Päivitykset tulee luultavasti melko usein näin puhelimella tehtynä, koneella tulee oltua sen verran vähän. Toivottavasti kelpaa ja kaikki näyttää normaalilta myös tietokoneen ruudulta, huikkaa jos ei näytä niin yritän tehdä asialle jotain.