Meillä oli tuossa männä viikkona Rukalta mökki vuokralla viikon ajan, koska miksipä lähteä merta edemmäs kalaan. Ja pääsipähän myös työssä käyvät siskoni perheineen siellä oleilemaan, kun "loma"kohde on lähellä. Vietettiin siellä sitten pikkuisia pikkujouluja, eli leivottiin torttuja ja pipareita ekaa kertaa tälle syksylle. Lämmikkeeksi glögiä ja illalla katottiin vielä Joulutarina.
|
Pappa (siis minun isä, jota on alkanut lasten myötä sanoa papaksi itsekin) pääsi mukaan leipomispuuhiin |
|
Poika oli innokas painelemaan pipareita. |
|
Ja tyttö osallistui maistelemalla muotteja, |
|
Hyvää oli glögi niin piparin... |
|
...kuin tortunkin kera |
Aina ei tosiaan tarvi lähteä kauas, vaikka kyllä rantaloma etelässäkin kelpaisi!
PS. Tänään satoi ensilumi! Ensin tuli räntää ja sade loppui juuri kun pojan kanssa oltiin saatu ulkovaatteet päälle, mutta myöhemmin tuli ihan lunta. Ei sitä maahan jäänyt yhtään, mutta satoi kuitenkin.
-tiina-
Mukavan kuuloinen syysloma jouluisella teemalla. Ensimmäiset tortut ja piparkakut maistuvat parhaalle:)
VastaaPoista