lauantai 23. elokuuta 2014

Lämpötilat laskee

Heti, kun pitää pukea pihalle mennessä takki päälle, alkaa ajatuksissa pyöriä joulujutut enempi ja enempi. Tänä vuonna meillä onkin pojan ensimmäinen joulu, hän täyttää kolmen päivän päästä puoli vuotta ja ihanaa ihanaa, minä saan olla vielä tämän joulunalusajan ja joulun aina tammikuulle asti kotona <3

Toivottavasti pääsemme myös jouluksi (toivoisin että kuukauden sisällä!) vihdoin omaan kotiin. Olemme nyt olleet evakossa vanhempieni luona talon homeongelmien takia. Tutkimuksia on tehty ja viimeisimpien tuloksia odotan mahdollisesti ensi viikolla tulevaksi... Senpä takia kuvia ei nyt tulekaan, kun oma kone ei ole täällä mukana.

Muutenkin olen yrittänyt edes vähän hillitä jouluiluani, ettei käy niinkuin joskus meinaa tehdä, että esimerkiksi bloginpäivitystahti vain hidastuu joulua kohden, mikä pitäisi tietysti olla juuri päin vastoin :)

Mutta, joululahjoja on jo mietittynä ja muutamat jo tilauksessa. Itse en tee tänä vuonna melko vähän, yhden seinäkalenterin ajattelin tehdä ifolorin kautta ja jos onnistuu niin pojan isovanhemmille lähtee hänen jalanjäljillään "koristellut" tyynyliinat :) Kunhan vain ensin saan tilattua kangasväriä, sitä kun ei näiltä kulmilta ihan vain kaupasta ostetakkaan :)

Osaako kukaan muuten sanoa uskaltaako farnian kangasväriä laittaa vauvan iholle? Toinen vaihtoehto on esstof jossa erikseen mainitaan että myrkytön, mutta en sitten tiedä voiko sitä laittaa mustalle kankaalle. Kun tarkoituksena olisi mustalle painaa valkoisella. Kärkkäiseltä ois muutakin tilattavaa, niin nämä on nyt sitten vaihtoehdot :)

Mukavia syyspäiviä kaikille!

-Tiina-

1 kommentti:

  1. Itsekin olen aina hillinnyt jouluintoani, mutta nyt kun olen tutustunut tähän joulublogimaailmaan, olenkin huomannut, että en ole yhtään liian aikainen :) Meitä on muitakin... Mikäli vielä yksi joulublogi kiinnostaa, omani löytyy osoitteesta joululainen.blogspot.fi. Tsemppiä loppuremonttiin ja mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista