torstai 13. joulukuuta 2012

Kuusenkoristeita

Tein siskoille joululahjaksi kuusenkoristeita suolataikinasta
Tänä vuonna meille ei tule kuusta, koska olemme aaton muualla. Kiinanruusu saa toimittaa kuusen virkaa
Eri valotuksella kimalteetkin näkyy


Suolataikina
(ohje kirjasta kaarnasydän ja sammalkranssi)

3 dl jauhoja
1 dl suolaa
1,5 dl vettä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Lisää vesi joukkoon vähitellen koko ajan sekoittaen. 
Anna taikinan tekeytyä muutama tunti ja ota siitä haluamiasi kuvioita.
Paista 100 asteessa kunnes ovat kuivuneet kokonaan. 
Kuivumiseen saattaa kulua useampi tunti kuvioiden paksuuden mukaan.
Maalaa jäähdyttyä.

Itse maalasin ja sitten laitoin märän maalin päälle glitteriä. Helppoja ja minusta ainkin sieviä - toivottavasti saajatkin tykkäävät.

Nyt meillä on piparitalon osat kuivumassa koristelujen jälkeen. Saa nähdä saahaanko aikaan pystyssä pysyvä mökki!

-tiina-

2 kommenttia:

  1. Psst.. ihan pieni juttu vain, ja kyllähän tuosta ohjee tajuaa, mutta pitäisi varmaan olla 3dl jauhoja eikä vettä. :) Miäkin oon joskus tehnyt tekopipareita kuuseen ripustettavaksi tästä "taikataikinasta", niin kuin sitä lapsuudessa kutsuttiin. -Marianne-

    VastaaPoista
  2. Voi voi, sitä on taas kiireellä kirjoteltu mitä sattuu :) Kiitti ku huomautit, ohje on nyt ehkä vähän oikeammanlainen ;) Minä en ollut ikinä ennen tehnyt tätä taikinaa, serkkujen luona tosin pienenä yritin maistaa - ei ollut kovin hyvää :D

    VastaaPoista