Tänä vuonna joulun fiilis pääsi valtaamaan mieleni paremmin kuin parina aikaisempana vuonna, mikä johtuu varmasti osaltaan siitä, että aatto oli vapaapäivä. Olimme vanhempieni luona ja siellä oli myös siskoni perheineen sekä aattona kävivät myös tätini ja serkkuni miehineen.
Kummipoikani oli päässyt koristelemaan joulukuusen jo aattoa edeltävänä viikonloppuna ja se oli hieno tänäkin vuonna. Samat koristeet pääsivät oksille kuin niin monena vuonna aiemminkin.
Uni loppui jo puoli 5 kummipojan yskänpuuskiin ja nousin sängystä puoli 6 maissa. Äiti oli jo hereillä, koska toinen siskonpoika oli herännyt jo neljän maissa. Mahtoi vähän jännittää tuleva päivä. Riisipuuro naamariin ja takaisin nukkumaan! Yhdeksän maissa nousin päikkäreiltä ja lähdettiin koiran kanssa ulkoilemaan.
Taivas oli pilvetön ja pakkasta lähemmäs 25 astetta, mutta sehän ei menoa haittaa. Ulkoiltiin tunteroinen ja palattiin sisälle katsomaan lumiukkoa telkkarista.
Sen jälkeen alettiinkin jo ruoan laittoon. Täti ja serkut miehineen tulivat niihin aikoihin ja pääsivätkin ensimmäisinä syömään. Tarjolla oli kinkkua, hirvenpaistia, itse tehtyjä ja kaupasta ostetuita laatikoita: porkkana, lanttu, peruna ja maksa, savujuustovihersalaattia, itse tehtyä italiansalaattia, mätiä, graavilohta, savustettua lohta, perunamuusia, leipää... Juomaksi viiniä, kotikaljaa, maitoa, piimää, vettä... Olin niin fiiliksissä, että en saanut otettua ruokapöydästä kuvaakaan :)
Iskän juuri jouluksi saunomiskuntoon valmistunut pihasauna lämpesi koko päivän ja ensimmäiset lähtivät ruokailun jälkeen saunomaan. Samalla keitettiin myös kahvit ja kukin kahvitteli kun ehti. Kahvipöydässä oli glögijuustokakkua, karpalojuustokakkua, torttua, keksejä...
Lasten käytyä saunomassa saapui meille se ihan oikea pukki!
Koiralle tosin oli tonttu jättänyt paketin jo aiemmin uunin päälle ja hän pääsi avaamaan pakettiaan ensimmäisenä. Eli pois jaloista pukin ajaksi :)
Kaikki olivat olleet tosi kilttejä ja pukki oli antelias. Kaikkia ihania juttuja sain minäkin. Lemppareita tänä vuonna iskän maalaama taulu sekä miehen antama kaulakoru <3
Illalla kynttilät paloivat ulkona pakkasessa, lapset väsyivät ja menivät nukkumaan, rauha hiipi sydämiin. Pelattiin aikuisten kesken isännät vastaan emännät -peliä niin pitkään että miehetkin voittivat ;)
Juuri tällainen on se unelmien joulu ja tänä vuonna se toteutui. Toivottavasti myös kaikilla muilla on ollut mukava joulu :)
-tiina-
Jouluaattonne kuulostaa oikein hauskalta:)
VastaaPoista