torstai 4. lokakuuta 2012

Joulua kauppoihin

Ihanaa, kun olen saanut tänä vuonna olla näin joulun alla töissä kaupassa. Vaikka kyseessä onkin iso marketti ja olen siellä ruokapuolella oli mukavaa saada laittaa glögipurkit hyllyyn ja katsella kun viereen laitettiin joululimukkaa ja -siideriä. Ensi viikolla tulee sitten 14 pientä lavaa (sellaista pallettia) joulukarkkeja esille. Tietty ois vielä kivempaa ehkä väkerrellä niitä kaikkia jouluisia koristeita sun muita hyllyihin, mutta kyllä minä nautin jo näistäkin. 

Ensimmäisen joululahjashoppailutkin on tehty suomalaisesta kirjakaupasta. Jollekin pikkuiselle menee iki-ihana Mauri Kunnaksen kirja. Kuvitus on vertaansa vailla!


Ja papruksesta tilaamani jouluaskartelupaketti saapui. Pääsen leikkelemään 3d-kuvia :)

Enkä ole ainut joka ajattelee jo joulua. Työkaveri (mies n. 50 v) sanoi, että pitää kait ne ensimmäiset
joulutortut tehdä tulevana viikonloppuna ja muutkin aikoivat ostaa glögiä sun muuta.
-tiina-

7 kommenttia:

  1. Jotenkin lokakuu kuulostaa jo paljon enemmän jouluiselta kuin syyskuu :) Lokakuussa hiipii joulu jo joka puolelle, ilmestyy joululehtiä jne. Ihanaa! Minä niin tykkään!

    Kauniita kuvia olet tilannut!

    VastaaPoista
  2. Mauri Kunnas -fani tykkää kirjaostoksestasi ja blogisi ihanasta joulutunnelmasta. :) Itse kaivelin pari päivää sitten vanhat joululehdet ja -kirjat esille kaappien kätköistä, mukana monta Kunnaksen iki-ihanaa joulukirjaa, rakkaita jo lapsuusvuosilta.

    VastaaPoista
  3. Tuo Kunnaksen kirja on aivan ihana!! <3 Meillä on lapsille sellainen joulukirja laatikko, joka kaivetaan joka marraskuu esille ja laitetaan taas piiloon, kun tammikuun puoli väli saapuu. Tuo kirja on sellainen, jota luetaan ihan joka joulu monta kertaa! :) On myös aikuisesta kivaa luettavaa.

    VastaaPoista
  4. Totta, lokakuu on paljon parempi kuin syyskuu :)
    Kunnaksen kirja oli pakko itselläkin lukaista ennen kuin laitoin kaappiin odottamaan paketointia ja hehkutan vielä sitä kuvitusta! ihania yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  5. Mää eilen innoissani hihkuin ku näin että meijän lähiprismaan oli tullut jouluaskarteluja! :D

    VastaaPoista
  6. Täytyypä bongailla kaupan juomaosastolta, josko jo olisi sidukkaa ja limsaa joulumaussa meilläkin :) Yleensä juon glögit vasta marraskuusta alkaen, jolloin on synttärini...mut tänä vuonna oon kohta juonut jouluteetä paketillisen :)

    VastaaPoista
  7. Mauri Kunnaksen kirjat on niin parhautta!

    http://vilukissanjoulu.blogspot.fi/

    VastaaPoista