Pyhäinpäivä on takana päin. Aamupäivän vaunuajelulla oli jännän näkönen oja ;) Oikein kirkasta jäätä, jonka päälle oli satanut isoja hiutaleita. Oli pakko pysähtyä kuvaamaan ja jäädyttää sormet. Onneksi nykyaikana puhelimesssakin on suht hyvät kamerat niin ei tarvi oikeeta kameraa raahata aina mukana.
Kuvaaja vaan ehkä vähän tärähti :D |
Leivottiin niitä torttuja, pipareita ei vielä tehty vaikka vähän sitäkin mietittiin. Mutta omenatortut valmistuivat seuraavanlaisesti :
yksi omena
reilu ½ tl kanelia
sopivasti sokeria (oisko 1-2 tl?)
omenahilloa
Kuutioi omena suht pieniksi kuutioiksi. Sekoita siihen kanelia ja sokeria (oman maun mukaan). Laita torttupohjalle omenahilloa ja omenalohkoja. Taittele miten tahdot ja eiku uuniin paistumaan
Kaikille maistui. Tehtiin myös vaniljatorttuja, johon laitettiin sallisen vaniljakreemijauheesta tehtyä vaniljakastiketta, sekä ihan perinteisiä luumutorttuja, niistä en ehtinyt ottaakkaan kuvaa.
Illalla laitoimme sitten kaikennäköisiä valoja ja tuikkuja palamaan. Tässä nämä keittiön valot vielä näin pimeällä.
Kesäinen perhostabletti alla, eihän nyt vielä joulu ole ;) |
Pilttipurkki jonka ympärille kiinnitettiin rautalangalla kuusenkäpyjä |
Jouluvalot pihapensaassa sekä tuikkuja punaisiksi maalatuissa pilttipurkeissa. |
Tää on ihan mun lemppari. Valot ikkunanpokassa pihasaunalla |
Illalla pakkanen kiri kymmeneen asteeseen. Tähtitaivas tuikki ja puolikuun valossa oli mukava mennä pihasaunan lämpöön.
Seuraavana aamuna maa oli valkoisena ja koko päivän on satanut lisää lunta.
Pääsipähän poika ensimmäiselle pulkkakyydilleen!
-Tiina-
Ihania ulkovaloja :) Meillä vain vettä pihalla, ei vielä lumesta tietoakaan.
VastaaPoistaTänään on meilläkin tullut taas vain vettä :/ Ei ossaa luontoäiti päättää onko syksy vai talvi :)
PoistaKiva idea tuo käpyjen kieputtaminen pilttipurkin ympärille. Toimiiko se kunnolla käytössä eli kuumenevatko kävyt liikaa? Olen itse aina ollut vähän arka käyttämään pilttipurkkeja kynttilälyhtyinä, mutta käpyjen kanssa näyttää kyllä kauniilta.
VastaaPoistaMeillä on pilttipurkkeja tuikkukippoina käytössä vain ulkona ja ainakaan tuleen ei kävyt syttyneet :) En edes hoksannut kokeilla lämpesivätkö ne edes...
PoistaVoi mikä ihana pulkkailija <3
VastaaPoistaPoika viihtyi tosi hyvin ensimmäisellä pulkkaretkellään, hyräili vain mukana :D
Poista