maanantai 2. marraskuuta 2015

pyhäinpäivä

Vietettiin pyhäinpäivää ihan kotosalla. Heräsin aamulla ensimmäisenä ja ehdin hyvin keittää riisipuurot ennen kuin talon miesväki heräili. 
Olipa kyllä mukava puuhailla välillä ihan yksin keittiössä kynttilän valossa ja hiljaisuudessa
Onko kukaan muuten kokeillut tuota pöydällä, mustassa peltiastiassa olevaa luomukanelia? Voin suositella, oli pehmeämmän makuista kuin normaali. Ostinkin tuotteen ihan sillä perusteella, kun purkissa luki, että se maistuu feminiiniselle, enkä tiennyt miltä sellainen maistuu ;)

Silloin ulkona oli vielä lunta. Seuraavana aamuna kaikki oli sulanut taas pois :(


Pikkuhiljaa joulukoristeita laitetaan esille. 

Päivällistä tehtiin sitten pojan kanssa ja kuunneltiin samalla joululauluja! Eikä mieskään musiikkia sammuttaut, kun tuli kotiin. Jostain syystä uunilohi ja -juurekset maistui ihan jouluruoalta, kun samalla kuunteli tonttua ;) Hämärän laskeuduttua käytiin vielä ihastelemassa kynttilämerta parilla hautausmaalla ja vietiin minun mummille ja kummisdälle omat kynttilät. Vaikka mittari oli pari astetta plussan puolella, oli tosi kylmä ja kauaa ei ulkona viihdytty. 

Jouluun on enää alle kaksi kuukautta. Poika (lue minä) kirjoitin jo joulupukille kirjeen ja isänpäiväviikonloppuna ollaan menossa käymään Rovaniemellä ja jospa sillä reissulla nähtäisiin itse pukkikin. Toivottavasti siltä reissulta löytyy jotain pukinkonttiin, koska lahja-asiat on nyt ihan retuperällä! Vasta kaksi juttua odottaa paketointia.

-tiina-

4 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollut tunnelmallinen pyhäinpäivä!
    ..Ja pitääkin etsiskellä tuo luomukaneli kauppareissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oikein oli jouluinen fiilis koko päivän :) kannattaa kyllä kokeilla, ei ees ollu paljo kalliimpaa ku normaali kaneli.

      Poista
  2. Riisipuuro on kyllä hyvää! En ole maistanut tuota luomukanelia. Täytyy
    Varmaan kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä keitetään riisipuuroa ympäri vuoden aina kun vaan aikaa on. Joskus olen kuullut että jotku syö sitä vaan jouluna :)

      Poista