tiistai 6. lokakuuta 2015

Päiväuniaikaan

Tänään on tehty syyshommia ulkona aamupäivä. Kohta on halot pinottu kuivataan ja lehdet haavoitu. Kuka muuten käski oottaa näin pitkälle? Hieman oli työläs haravoida maahan jäätyneet lehdet, no viime vuonna ne jäi kokonaan lumen alle. Ehkä olen vähän laiska pihahommissa. 

Tänä aamuna oli pakkasta ja kun aurinko paistoi maa kimalteli kauniisti, mikä ei tosin näy kuvassa.
Poikanen ei jaksanut kauaa haravoida tai kantaa halkoja, joten hän sai olla kolan kyytissä ympäri nurtsia :)
Nyt päiväuniaikaan on äitilläkin aikaa vähän hengähtää, lukea kirjaa ja  maistella fazerin talvisuklaata. Makuna on manteli, kuivattu karpalo ja Jouluiset mausteet. Minusta maistui ihan siltä joulusuklaalevyltä joka on punaisessa kääreessä ja levy taitaa olla kooltaan normaalia isompi. Miehen mielestä se ei maistunut siltä :D 
Kirjana tällä kertaa Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-sarjan uusin: pienten muutosten kauneussalonki 
Ja hei, Merry Christmas-blogissa on arvonta vielä muutaman päivän voimassa! Käykähän kurkkaamassa ja osallistumassa.

-tiina-

1 kommentti:

  1. Ihana kolakyytikeksintö! Pääasia että viihtyi pikkuinenkin pihalla :) Muksaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista