keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Muutto takana

Vihdoinkin alkaa olla kamat oikeilla paikoillaan. Ollaan siis muutettu jouluksi uuteen omaan kotiin.  Nukuttuamme uudessa osoitteessa vasta muutaman yön ajan laitettiin ovensuuhun ulos kirje joulupukille. Onneksi tontuille menee osoitteenmuutokset paremmin perille kuin postin kautta ja varmasti kirje löysi tiensä joulupukin luo.
Ja pitihän se minunkin kokeilla näitä torttuja joista luvattiin, että täytettä tulee joka haukulle. Ja kun kerran laitoin vaniljakreemiä hillon kaveriksi täytteeksi, laitan sitä aina kun se on niiin hyvää!
 Joululahjat alkaa olla hommattuna ja voi vain nauttia. Lumipeitekin on värittänyt maailman valkoisellaan niin kaikki on niin kuin pitääkin. Koska joulu on toisista välittämisen aikaa niin minulla olisi sinulle pieni pyyntö: kerro joka päivä jollekin toiselle ihmiselle positiivinen asia hänestä ja saat hyvän mielen niin toiselle kuin itsellesikin <3

 -tiina-

3 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! ✨
    Kuulostaapa mahtavalta, että lahjat on jo hankittu, ja tortutkin näyttävät herkullisilta! Mukavaa marraskuun loppua!

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin :). Täytyypä itekki viihtiä tehä noita paljon kehuttuja lumihiutale -torttuja. Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen kotiin :)Minulla on vielä testaamatta tämä uusi torttujen muoto, mutta listalla se kyllä on.

    VastaaPoista