lauantai 24. joulukuuta 2016

24.Luukku



Jo viimeinen luukku! Sieltä löytyykin lapsuudenkodistani meille kulkeutuneet tonttujen talot. Poika laittoi niitten savupiippuihin kynttilät ja ne kivasti sieltä pimeällä loistavat.

Olipa hyvä, että jouluaatto jo saapui, koska tässä alkaakin olla meidän kaikki joulukoristeet! Toki perus palloja löytyy, mutta muuten ei tule mieleen kuin yksi poro, josta voi vetää niin että se liikkuu sitten vähän matkaa. Se on ollut meillä koko vuoden lasten lelulaatikossa.

Tämä joulunalusaika menikin sitten taas niin vauhdilla, etten ehtinyt lukemaan yhtään mitään muita joulublogeja! Ehkä sitten eläkkeellä... Mutta ihanaa joulua kaikille!

-tiina-

perjantai 23. joulukuuta 2016

23.Luukku


Tarjottiin vanhemmilleni alkukuusta päivällinen ja he toivat tuliaisiksi tonttukoristeita. Nuo kolme isoa, tuo takimmainen pieni oli meillä jo ennestään. Tontut muuttivat poijan huoneeseen.

-tiina-

torstai 22. joulukuuta 2016

22.Luukku


Tämä pyörivä ja valoa vaihtava kukkakoriste on ollut lapsuuden kodissani niin pitkään kuin muistan. Tänä vuonna otettiin se meille. Muistan että saatoin viettää pitkiä aikoja lapsena tuijottaessani kukkaa. Tämä ei vaan enää oikein toimi, vaikka isäni tämän on monta kertaa korjannut ;) Valot toimii yleensä vain hetken, pyöriminenkin saattaa loppua ja sitten tämä alkaa ääntämään aika kovasti...

-tiina-

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

21.Luukku


Tämä on kaikkeista uusin joulukoriste. Suolataikina rekka-autokoriste joka tehtiin siis pojan kanssa tuossa alkukuusta. 

-tiina-

tiistai 20. joulukuuta 2016

20.Luukku


Tein muuan vuosi sitten havupallon ja ostin tämän siihen koristeeksi ja kun tuuli kovasti niin tämä sitten kilisi tuulessa. Nyt se on päässyt rauhallisempaan hommaan sisäkuusen oksalle.

-tiina-

maanantai 19. joulukuuta 2016

19.Luukku



Parin vuoden minitalvimuumimukit löytyy. En muista miltä vuodelta tämä on. En varsinaisesti keräile muumimukeja, mutta kummasti niitä on kertynyt ja aika paljon talvimukeja  jostain syystä ;)

-tiina-

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18.Luukku


Kummitätini on eläköidyttyään alkanut virkkaamaan ja neulomaan. Ja ollaankin saatu parina jouluna tällaisia "joulukortteja".

-tiina-

lauantai 17. joulukuuta 2016

17.Luukku


Ja totuttuun tapaan, lumihiutalekoriste on löytynyt jouluaattona paketista! Muutaman vuoden meillä ollut. Kysyin pojalta, että mitä kuusen alle voisi laittaa ja vastaus tuli kuin tykin suusta: paketteja! No ei nyt ihan vielä ole paketteja mistä laittaa, niin laitettiin pehmoleluja. Nalle ja Jalmari-majava ainakin.

-tiina-

perjantai 16. joulukuuta 2016

16.Luukku



Nämä enkeliystävykset viihtyvät yleensä toistensa lähettyvillä, mutta tänä vuonna ripustin toisen ihan ylös ja toisen ihan alas kuuseen. Saavatpahan tutustua toisiinkin koristeisiin. Olen tainnut saada nämäkin enkelit joskus joulupaketista.

-tiina-

torstai 15. joulukuuta 2016

15.Luukku


Lasikuusen olen saanut yläasteella kaverilta joululahjaksi. Vaikka välit kaverit menivät poikki, on kuusi kulkenut mukanani.

-tiina-

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

14.12



Tein tänä vuonna elämäni ensimmäistä kertaa mitään joululaatikkoa itse ja se oli maksalaatikko! Joka siis ei oikeasti ole edes mikään joululaatikko, vaan ihan perus arkiruokaa, mutta kuitenkin me syödään sitä myös jouluna. Marttojen ohjeella mentiin ja tuli ihan ok:ta. Ei voittanut saarioisten laatikkoa, mutta eiköhän tuota syö. Nyt se odottelee pakkasessa, että muistaisinkohan minä ottaa sen aattona mukaan joulunviettoon!

Karkkilakkoni päättyi tänään. 100 päivää sitä kesti ja uuden vuoden jälkeen jatkan taas. Mutta tänään otin sitten iltapalaksi lumiukkosoppaa. Ja konvehtirasian aukaisin myös ja söinkin muutaman suklaan.

-tiina-

14.Luukku


Tämä tonttu tuli meille viime jouluna. Poika, silloin vajaa 2v, teki tämän hoidossa. Ensimmäinen juttu minkä lapsi on tuonut kotiin hoidosta tms. ja siksi minulle niin rakas. Jostain syystä laitan tämän aina (siis näinä kahtena jouluna oon laittanut) kuuseen, vaikka ei tämä ole kuusenkoriste, tai ainakaan tässä ei ole mitään lenkkiä mistä saisi roikkumaan. Seisoskelee vain jollain oksalla.

-tiina-

tiistai 13. joulukuuta 2016

13.Luukku


Viime vuonna ostamiani joulupalloja. Tai ainaki tuo punainen on viime vuodelta. Se löytyi Rovaniemeltä joulupukin luota. Rakkautta ensi silmäyksellä. Jo heti ekana vuonna parista pallosta irtosi nuo kiinnikkeet, mihin voi laittaa narun, kun poika kuusta kävi välillä ihailemassa. Mutta sain minä ne silti roikkumaan.

-tiina-

maanantai 12. joulukuuta 2016

12.Luukku


Baby´s first christmas 2016. Pojan pallo.
Tänä vuonna toivottiin pikkusiskolle omaa.

-tiina-

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

11.Luukku, joulukuusi

Tänä vuonna koristelimme joulukuusen jo 10 päivä. Toivottavasti se nyt kestää hyvänä pari viikkoa! Aattona olemme tuttuun tapaan vanhempieni luona, joten jotta kuusesta ehtii nauttia myös kotona, niin pitihän sen jo laittaa ;)


Koristeltiin pojan kanssa yhdessä. Eli välillä saattaa olla koristeryppäitä, kun pojalla oli penkki mistä hän koristeita ylsi laittamaan (pitää laittaa korkealle, ettei pikkusisko saa! sanoi isoveli, joka on vähän taipuvainen kiusaamaan pikkusiskoa. Eikä kyllä niin vähääkään...) Hieno se on.

-tiina-

lauantai 10. joulukuuta 2016

10.Luukku

Tämän kukka-asetelman olen tehnyt itse ala-asteella. Vieläkin ihmettelen, miten oon saanukki tästä näin hyvän :D Mutta ehkäpä se huovuttaminen ei ole mitään rakettitiedettä ;) 

Mutta joihinkin töihin sitä voi olla tyytyväinen vielä vuosienkin jälkeen. ...ja toisiin sitten taas ei...

-tiina-

perjantai 9. joulukuuta 2016

Eräänä joulukuun päivänä

Nyt sitten jos jotakuta ei kiinnosta meikäläisen ja lasten perus joulukuun päivä, kuvina, niin voi klikkailla ihtesä pois :) Eli 8.12 meillä tapahtui tällaista!

Aamulla herättiin puoli 7 maissa nuorimmaisen kanssa. Aamupuuron jälkeen paketoitiin yksi tämän joulun viimeisistä paketeista. 

Teippirulla oli tarkassa syynissä

Tänä vuonna oli hienoa tähtipaperia josta voi vaikka peilailla jos jäi peili kotiin ;)

Poikakin heräsi aikanaan ja söi aamupalan. Sitten siivoilin vähän keittiötä. 

Kyllä olen ikuisesti kiitollinen tiskikoneen (ja muittenkin koneiden) keksijälle!

Ulkoilemaan! 
Vauvelilla ei vielä hirveästi väsyttänyt, niin lapset otti pulkat alle, minä vedin ja samalla talutin koiraa. Käytiin mutka, jonka jälkeen tultiin kotiin. Poika vaihtoi pulkan rattikelkkaan ja tyttö vaunuihin ja lähdettiin uudelle lenkille, tällä kertaa siis tarkoituksena saada tyttö nukahtamaan ja pianhan se nukkumatti lapsukaisen löysi niinku aina. 

 Minun isä on tuonut meille kuusen ja nyt nostettiin se autotalliin pois lumettumasta pihalta.

Äiti! Kuusi kaatui!
 Poitsun kanssa sisähommiin
eli leikkimään autoilla! Tänään ne pallotteli joulupallolla
Tyttönen nukkui parisen tuntia pihalla ja syötiin sitten lounasta.

Lapsille maja pystyyn, itse karkasin tyhjentämään pyykkikonetta

Kummasti nuo lasten vaatteet pysyy parammin vaatekaapissa järjestyksessä ku omat?

Joulun aikaan meikäläisen vaatekaapista saattaa löytyä yllätyksiä :D
 Tytön mentyä toisille päiväunille, askarreltiin pojan kanssa suolataikinan kanssa, se oli tän päivän joulusukkakalenteritehtävä.
Tehtiin taikina jo aamulla tekeytymään ja siihenhän tulee:

3 dl jauhoja
1 dl suolaa
1,5 dl vettä
elintarvikeväriä

Sekoita jauhot ja suola. Lisää elintarvikeväri ja vesi vähitelllen taikinaan. Anna tekeytyä muutama tunti. Ota kuvioita piparimuotilla ja kuivata 100 asteisessa uunissa muutama tunti. Meillä tosin on leivinuunissa, jossa on ollut pari päivää sitten viimeksi tuli, eli ei lämpöä paljo yhtään. Mutta ovatki siellä sitten varmaan vielä yön yli.

Tehtiin näihin vielä reijät nauhoille niin voidaan ripustaa kuuseen.
 Sitten päivällistä ja iltapalaa ja leikkimistä ja järjestelemistä ja hampaanpesua, iltasatua, nukkumaan!
Äitin omaa aikaa, johon kuuluu kupillinen kuumaa glögiä.
Karkkikepit siellä odottelee karkkilakon päättymistä. Tekasisko vaikka lumiukkosopat ens torstaina. Keskiviikkona tulee siis 100 päivää karkkilakkoa täyteen. 
Sellainen päivä meillä suurinpiirtein. Pojalla on siis joulusukka johon tulee joka toinen päivä joku tekemisjuttu ja joka toinen päivä joku tavara. Tähän mennessä ollaan käyty uimassa, pidetty pikkujoulut, tehty nuita suolataikinajuttuja ja käyty piknikillä takapihalla. Huomenna onkin vuorossa sitten joulukuusen koristelu, koska tänään tuotiin se jo sisälle.

-tiina-

9.Luukku

Tämä oli yksi itse ostamistani joulukoristeista. Kun olin omaan kotiin muuttanut, niin pitihän sinne saada kuusi. Tämä on tehty rautalangasta ja on aina ihan vinkkelissä, päällä on kimalletta jota joka vuosi irtoaa sormiin, kohta tämä siis ehkä ei ole kimaltelevainen enää. 

Huomatkaa takana hienosti koristeltu kukkapurkki ;D Ei sattunut olemaan oikean kokoista suojaruukkua, niin nyt siinä on sitten joulukuusen nauha kiedottuna ympärille. Nyt vaan jännitetään saanko pidettyä joulutähden jouluun asti hengissä!

-tiina-

torstai 8. joulukuuta 2016

8.Luukku

Tämä niin rakas valkoinen pikkukuusi on ollut meillä niin kauan kuin muistan. Siis jo lapsuuden kodissani. Ja sen se on kyllä näköinenkin! Alkupeäisiä koristeita on nuo punaiset nauhat mitä välistä vilkkuu ja jonku oksan päässä on yksi pieni pallo tallessa, muut on aikojen kuluessa hukkuneet johonkin. Tänään poika koristeli sitten sen isoilla palloilla ja karkkikepeillä. Palloja tuli ehkä vähän liikaa, kun latva taittui, mutta jouluna ei voi olla liikaa palloja?

-tiina-

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

7. Luukku


En kuollaksenikaan muista mistä tämä on meille tullut, mutta on ollut jo pitkään taloudessamme. Ihana pullakka joulupukki. Jotenkin kiva tämäkin, vähän saman tyylinen kuin hirvi ja enkelikin, symppis ukkeli.

-tiina-

6.Luukku


Vaikka kuinka yrittää niin ei näytä ehtivän oikeelle päivälle luukut. No tässä kuudes luukku, vain päivän myöhässä. Enkelilyhty. Klitterihässäkkä jonka sain muuan vuosi sitten äitiltäni. En tiiä saisko tässä polttaa kynttilää sisällä (ainakin joissain lyhdyissä lukee, että vain ulkokäyttö), mutta eihän tällaista uloskaan raski viedä! 

-tiina-

maanantai 5. joulukuuta 2016

5.Luukku


Tämä ihana kimalteleva luistin on ihan ihan uusi (pojalta tarttuu tuo ihan ihan -sanayhdistelmä. Esimerkiksi: äiti on jo ihan ihan vanha ;) ). Se tarttui mukaani tällä viikolla kaupasta! Oon tainnut katsella sitä jo viime vuonna ja nytkin jo pari kertaa ennen ku sitten päätin ottaa mukaan. Nyt se odottelee kuusta johon voisi mennä kimaltelemaan. 

-tiina-

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4.Luukku


Tämä enkeli meni ystävänsä hirven viereen keittiöön. Hän on tainnut myös löytyä jonakin vuonna joulupaketista? Nyt ei ole kyllä tarkkaa mielikuvaa, mutta on ollut vajaan 10 vuotta mukanamme viettämässä joulua.

-tiina-

lauantai 3. joulukuuta 2016

3. Luukku


Eilisen tontun kaverina uunin päällä istuskelee tämä tonttunen. Hän on ollut meillä muutaman vuoden, taitaa olla myös löytynyt joskus joulupaketista.

-tiina-

perjantai 2. joulukuuta 2016

2. Luukku


Tämä enkeli on uusin tuttavuus. Hän lennähti luoksemme viime jouluna lahjana vanhemmiltani.

-tiina-

torstai 1. joulukuuta 2016

1. Luukku


Tänä vuonna ajattelin esitellä teille joulukalenterissani meidän joulukoristeita ja tuoda niitä yksi kerrallaan sisälle. Tämä ensimmäisen luukun hirvi on varmaan ensimmäisiä joulukoristeita joita olen ostanut itse itselleni. Se oli jotenkin sympaattinen. Ja sanasta sympaattinen tulee mieleen aina ripari, kun minä sain "arvonimekseni" (tai miksikä sitä nyt sanookaan) Symppis! Mutta siitä nyt on aikaa, jo (*kauhiat laskutoimitukset*) 15 vuotta. Ja tämä nyt ei liittynyt jouluun mitenkään...

-tiina-