perjantai 27. heinäkuuta 2012

Tervetuloa!

Hei ja tervetuloa seuraamaan meidän joulunodotusta! Olen pitänyt joulublogia jo muutaman vuoden osoitteessa ennenjoulua.vuodatus.net, mutta koska vuodatus on toiminut välillä vähän huonosti ja nyt se kaatui lopullisesti hävittäen kaikki kuvat päätin vaihtaa bloggerin puolelle. 

Yhdet villasukat olen vasta aloittanut tänä vuonna, menee joko lahjaksi tai voisin vaikka myydä jos joku haluaisi ostaa. Muuten on jouluvalmistelut vasta ihan mietintätasolla. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Kovasti odotan niitä syksyn pimeneviä iltoja, kun voi poltella kynttilöitä ja tunnelmoida, tehdä askarteluja ja leipoa. Nyt onkin jo paljon uusia reseptejä kokeiltavana, kun sain vihdoin lainattua kirjan kaarnasydän ja sammalkranssi.Oli niin haluttua kamaa, että piti puoli vuotta odottaa että se ei ollut kellään lainassa. Kun en jaksanut varata erikseen. Mutta hyvää kannattaa odottaa, kirja oli ihana :)

Nyt vielä nautitaan kesästä ja luultavasti syksyllä tulee enemmän kirjoiteltua sitten. 

Kesällä herkutellaan mansikoilla
-tiina-

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa Bloggerin puolelle :) Ainakin minä olen tykännyt tätä käyttää. Pientä takkuamista ollut joskus täälläkin mutta ei mitään suurempaa. Jouluisia tarinoita odotellessa!

    VastaaPoista
  2. Olen joskus aiemmin käyttänyt bloggeria jonku verran ja ihan ok toimi silloin :) Toivotaan että ainakin kuvat pysyvät paikoillaan eivätkä yhtäkkiä häviä :)

    VastaaPoista